Mikä on elämän tarkoitus? Monesti olen kuullut tuon kysymyksen eri henkilöiden suusta eri tilanteissa. Haastattelujen yhteydessä tai muuten vain keskusteluissa. Kysymys ei ole mitenkään tyhmä, vaan erittäin tärkeä, sanoisinpa jopa, maailman tärkein kysymys. Elämällä varmasti on tarkoitus, emme ole tulleet tänne sattumalta, näin uskon. No, itse emme ole siihen päässeet vaikuttamaan, joten voisi ajatella, että se tuntuu kuin se olisi sattuman kauppaa. Mutta miksi ihmisellä on tarve etsiä sitä tarkoitusta tai miksi on tarve tietää mistä tulemme ja mihin olemme menossa tai mistä olemme alunperin lähtöisin, jos kaikki on vaan sattumaa. Sitten vielä sekin, että mihin me lopulta pääsemme tai joudumme, jatkuuko tämä kaikki vielä sittenkin?
Minun isoisoisäni oli sitä mieltä, että ”mihin puu kaatuu, siihen se maatuu”. Tarkoitti siis ihmistä, eli täällä elettäis mitä elettäis ja se olisi sitten siinä. Olen aina sanonut, että ateistilla on kovempi usko kuin kristityllä. Vaatii todella lujaa uskoa se, että ei ole mitään ”tuonpuoleista” tai mitään Jumalaa tai Luojaa, joka olisi luonut maailmankaikkeuden, vaan että kaikki olisi vaan tupsahtanut jostakin itsestään automaattisesti tai siis räjähtänyt siinä kuuluisassa ”Big Bängissä” ja palaset sinkoilleet sinne sun tänne ja sinkoilu loppunut jossain vaiheessa ja alkanut sitten atomit ja muut hiukkaset kerääntymään yhteen sattumanvaraisesti ja menneet vaan sattumalta kaikki kohdalleen, ilman mitään suunnittelua tai suunnittelijaa. Jotenkin kaikki olisi sitten kehittynyt pikkuhiljaa valmiiksi. Kova on usko, nostan hattua ja korkealle. En itse pysty sellaiseen, en sitten millään. Johtuu ehkä siitä, että olen kuitenkin niin ruohonjuuritasolla, että ajattelen, että kaikella tuotteella, oli se sitten mikä hyvänsä, täytyy olla tekijä. Ei mikään voi tulla tai kehittyä ”itsestään”. Jos niin olisi, niin eikös siitä jossain vaiheessa tulisi melkoinen hallitsematon kaaos, koska kaikki olisi sattumanvaraista ja ns ”tuotteet” voisi siis kehittyä jatkuvasti miten sattuu, kun ei olisi suunnittelijaa jolla olisi suunnitelma ja kaava? Siitähän syntyisi ajan kuluessa hirvittävä sekasorto, koska ei hallitsemattomasta voi tulla hallittua, eikä suunnittelemattomasta suunniteltua.
Ajatellaanpa nyt tätä asiaa tältä kantilta: Ateisti menee maapläntille, jossa siis on keskellä valtavan iso kivi. Hän istuu siinä tontin reunalla ja tuijottaa tuota kiveä. Hänellä on repussa mukanaan valtava määrä dynamiittia. Hän asettaa ne räjähdepötkylät sen valtavan ison kiven juurelle ja sytyttää ne. Ateisti tietenkin juoksee mahdollisimman kauas, koska räjähdys on valtavan iso pamaus. Kohta kuuluukin sarja jysähdyksiä ja maan kamara oikein tutisee alla. Savun hälvettyä hän menee katsomaan tulosta. Isoa kiveä ei ole missään ja sen kohdalla on syvä monttu. Räjähdys oli siis onnistunut. Ympäristö on nyt täynnä pieniä kiviä, mutta ei se haittaa. Hän käy istumaan montun reunalle ja jää odottamaan. Hän tietää, että kun odottaa tarpeeksi kauan, siihen rakentuu hieno kivistä tehty linna. Ateisti odottaa todella kauan. Hän on odottanut 13,8 miljardia vuotta, mutta ei ole vielä edes perustukset valmistuneet. On toki välillä käyty syömässä, onhan tuossa ajassa nälkä tullut moneen kertaan. mutta kun hänellä on ikuinen elämä, ihan sattumalta, niin hän on pystynyt ja jaksanut odottaa. Mielessään hän ajattelee sitä linnaa. Sisäpihan keskelle tulee suihkulähde ja linnaan tulee monta makuuhuonetta, ihan vain varalle, jos tulee vieraita käymään. Kylpyhuoneeseen tulee kultaiset hanat ja wc-pytty. Mutta hän odottaa ja odottaa. Mitään ei tapahdu, outoa. Voisi tapahtuakin, jos hän alkaisi suunnittelemaan sitä oikein kunnolla piirtämällä vaikka rakennussuunnitelmat ja laskelmat siihen hiekalle ja alkaisi sitten rakentamaan niistä kivistä sen suunnitelman mukaan, jonka hän on suunnitellut. Linna voisi joskus valmistua. Mutta ei. Ateisti jatkaa istumista ja uskoo, että ajan kuluessa se kyllä rakentuisi omineen ja tulisi joskus valmiiksi…itsestään. ”Se kyllä varmasti valmistuu, kun annetaan tarpeeksi aikaa.” Raamatussa on tällaiselle kaverille seuraavanlainen ajatus: Psalmi 14. ”Mieletön se, joka ajattelee: Ei Jumalaa ole. Turmeltuneita ovat ne, jotka näin ajattelevat.”
Mutta, entäs jos kaikki olisikin tarkkaan suunniteltua? Entäpä, jos joku suurempi voima onkin suunnitellut kaiken ja ihan kaiken, mitä silmämme pystyisi näkemään tai kätemme tuntemaan. Entäs jos Luoja onkin lyönyt meidän sisuksiimme tekijän leiman, jossa lukee Made in Heaven-Maker is God, polttomerkin joka kutittaa sisällämme kuin joku kaipuu johonkin, mitä emme tiedä. Ikäänkuin se vaatisi meidän etsivän jotakin, ehkä juuri sitä tarkoitusta, tai sitä elämän tarkoituksen tekijää. Mutta tuntuu, että emme pysty löytämään sitä, vaikka kuinka etsisimme. Kaikki kyllä etsivät sitä, tiedostaen tai tietämättään, kuka mistäkin ja monesti kyllä vääristä paikoista. Etsinnän jälkeen on sitten vain huono olo. Että tulipas taas etsittyä.
Se kutkuttava tunne sisimmässämme on juuri tuo leimasin jälki, jonka Jumala on lyönyt sinne. Hän on puhaltanut henkensä sieraimiimme ja siksi meillä on se kaipuu Hänen yhteyteensä. Yhteys, joka joskus kauan kauan sitten menetettiin, kun ensimmäinen ihmispari ajettiin Edenistä ulos, koska tekivät tottelemattomuuden synnin. Meistä tuli synnin kirouksen alaisia kuolevia ihmisiä. Sitä ennen ihminen suunniteltiin alunperin Jumalan yhteyteen ikuisiksi ajoiksi ja kuolemattomaksi olennoksi. Mutta kyllä Jumala tiesi, että ihminen lankeaa sen sarvipään selittelyyn ja houkutteluun. Hän halusi ihmiset kuitenkin takaisin yhteyteensä, koska rakasti meitä. Hän suunnitteli, miten saisi ihmisen takaisin yhteyteensä. Se oli rankka suunnitelma ja varmasti äärimmäisen raskas toteuttaa, mutta halu saada ihminen takaisin oli niin polttava, että Hän meni sen tekemään. Varmasti oli vaikea sanoa nämä sanat pojalleen: ”Jeesus, rakas poikani…minä lähetän sinut alas maailmaan ja kuka tahansa uskoo sinuun, pääsee luokseni viettämään ikuisuutta kanssani ja sinun kanssasi ja kaikkien taivaan enkeleitten kanssa. Mutta kuka ei usko, sitä ihmistä en tänne halua, koska pitää halpana minun poikani tekoja ja minun armahtavaa suunnitelmaani. Mutta sinä, poikani, joudut kärsimään jonkun verran tämän asian takia.”
Jumalalla oli siis niin valtava rakkaus ihmistä kohtaan, että luovutti poikansa Jeesuksen meidän käsiimme. Mehän emme uskoneet Häneen, vaan syytimme Jumalan pilkasta ja vaadimme ristiinnaulittavaksi. Se oli ankarin ja julmin teloitustuomio, minkä voi langettaa syylliselle ja Hän oli kuitenkin täysin syytön. Hän tuli tänne kertomaan tosiasioita ja sen kuinka pääsisimme taivaan valtakuntaan, kun meidän aikamme on täältä lähteä. Ristiinnaulitseminen on äärimmäisen julma teko kuolemaan tuomitulle, koska se on niin kivulias ja hidas tappotuomio. Tuomittu saattoi kitua ristillä useita tunteja ja jopa useita päiviä, jonka jälkeen kuolema tuli tukehtumalla tai verenvuodon aiheuttamiin komplikaatioihin. Verenvuoto oli runsasta, koska tuomitut ruoskittiin aina ennen kuin ristin poikkipuu nostettiin uhrin olkapäille, sidottiin köydet käsivarsiin kiinni ja alkoi hidas ja tuskallinen matka teloituspaikalle. Jos kaaduit, mikä oli todennäköistä, löit kasvosi katukivetykseen. Et voinut käsillä estää, koska ne oli sidotut. Monesti tuomittu ei selvinnyt teloituspaikalle, hän joko kuoli jo ruoskintaan tai sitten matkan varrelle. Ruoskiminen oli niin raaka, brutaali toimenpide. Ruoska oli puinen kädensija, jatkeena oli nahkaisia remmejä, joihin oli kiinnitetty teräviä luita ja luunpaloja painavien metallikuulien kanssa. Terävät luut upposivat ihon läpi syvälle lihaksiin asti repien sitä niin, että verenvuoto oli erittäin runsasta. Iho lähti palasina irti kehosta. Kuulat aiheuttivat oman tuskansa osumalla lapaluihin, kylkiluihin ja päähän. Hermokudosten vaurioituminen aiheutti suunnatonta kipua ja säkenöintiä koko kehossa. Kidutus huipentuu teloituspaikalla, jossa pystyparru on jo odottamassa ja teloitettava asetetaan maahan selälleen ja kädet poikkipuun päälle ja lekalla lyödään 7 tuumaa pitkät naulat joko ranteesta läpi tai kämmenestä jolloin köydet pitää siinä tapauksessa olla käsivarsien ympärillä poikkipuuhun sidottuna, ettei ruumis tipahda ristiltä, kun se hilataan ylös. Siinä annettiin rikollinen virua jonkun aikaa ja jos ei kuolema meinaa tulla, sitä joudutetaan lyömällä sääriluut poikki ja uhri jää roikkumaan käsien varaan. Sen jälkeen hengittäminen vaikeutuu ja käy mahdottomaksi. Uhri kuolee tukehtumalla tai verenhukkaan.
Jeesus oli sinun ja minun takia ristillä, sovitti ihmisten synnit. Hän on tehnyt osuutensa, mitä meille jäi? Raamatussa roomalaiskirjeessä luvussa 10 ja jakeissa 9-10: ”Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan”. Mitä meille siis jäi, mitä pitää tehdä? Uskomalla ja tunnustamalla Jeesus. Jos et usko, niin huuda Häntä avuksi. Room. 10:13, ”sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. Rukoilemalla Jeesusta, voit saada sen uskon. Ja kun saat sen uskon, tulet syntiseksi. Silloin huomaat, että olet syntinen ja tarvitset Häntä elämääsi. Pyytämällä synnit anteeksi, sisälläsi tapahtuu jotain käsittämätöntä ja silmäsi ”avautuvat” ja tajuat kaiken. Tunnet kuinka tulet puhtaaksi ja olo niin kevyeksi. Olet pelastettu ja armahdettu, taivaaseen matkalla.
Meille ei jätetty liian vaikeita asioita tehtäväksi, että pelastuisimme ja taivaan valtakunnan perisimme. Monet ovat kyllä sen vaikeaksi tehneet. Monen moiset liturgiat ja kaavat olisi osattava mielellään ulkoa. Ja toiset opettaa että rahalla sitä sinne selvitään, osta aneita! Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa! Täällä maan päällä ostetaan vakuutuksia, kalliitakin, mutta taivaaseen pääsee ilmaiseksi. Mutta se vaatii sen, että uskoo.
-Sakke