Oletko koskaan ollut todella pimeässä paikassa? No, ainakin joskus huoneessa on illalla tai yöllä niin pimeää, ettei näe, ei niin yhtään mitään. Se pimeys on niin kouriintuntuvaa, että sen voi melkein tuntea tai aistia jotenkin sellaisena mustana massana, joka alkaa ahdistamaan, kun ei näe mitään, niin tuntuu, että on jossakin ”ei missään tilassa”. Näköaisti on niin tärkeä, että jos sen hetkellisesti menettää, niin on ihan avuton. Joskus ulkonakin on niin pimeää, ainakin jossain maaseudulla, missä ei ole katuvaloja tai muuta vastaavaa ja on vaikka paksut pilvet taivaalla, niin ei tähdetkään tai kuu valaise.
Sitten voi elämässä tulla tilanteita, että on niin pimeässä tilassa, että tuntuu ettei ole ulospääsyä siitä pimeydestä, joka sisimmässä on. Elämä potkii oikein kunnolla päin näköä, niin mustaksihan se menee. Tulee oikein kunnolla vastoinkäymisiä, niin kyllä se vie syviin vesiin. Varmasti sinullakin, hyvä lukija, on voinut olla elämässä jossain vaiheessa tällaisia tilanteita tai vaikka juuri nyt tällä hetkellä kamppailet vaikeitten asioitten kanssa. Tämän runon ”Pimeässä”-tekijällä on ollut varmaan myös elämässä nämä tilanteet, josta se on tässä kertonut ja runoksi rustannut, koska siitä kumpuaa todellisuus ja todentuntuisuus niin voimakkaasti. Ja sitä ihmettelee, että miksi minulle tulee tällaisia koettelemuksia ja sitä valitellaan, itketään ja rukoillaan; sano, vastaatko valitukseen!
Kun sain tämän runon Marjut Kariluodolta viime vuonna, se iski minuun niin rajusti, että ihan kuin joku olisi lyönyt sisimpääni nyrkillä. Se iski tajuntaani, kuin olisin iskun saanut. Se kosketti niin rajusti, koska elämässäni oli silloin todella kovia kokemuksia ja vaikeita asioita pohdittavana. Runo oli Askon tekemä joskus vuosia sitten ja se löytyi sieltä piirongin laatikosta ja sitä ei ole koskaan julkaistu. Sävelsin sen sitten jossain vaiheessa, vaikka elämä oli synkkää ja masentavaa. En muuten ollut mitenkään luomistunnelmissa, enkä intoa puhkunut ja ihmettelin, että ylipäätään pystyin säveltämään, mutta se johtui tekstistä. En varmaan olisi voinut säveltää iloisempia aiheita, mutta tämä toimi. Teksti on synkkä, siis säkeistön osat. Kertosäkeistössä on sitten kuitenkin vähän toivoa…
-Sakke
1. Olen tullut kirkkoon rukoilemaan, vaan en virteen yhtyä voi. Muut laulaen ylistää Jumalaa, minun sieluni kapinoi.
2. Olen hulluna huutanut Jumalaa, mutta Jumala vastaa ei. Olen vajonnut alas tuonelaan, minun uskoni riitä ei.
3. Tämä sieluni tuska on pohjaton, meni hukkaan Jumalan työ. Minä pelkään kauhuja manalan, täällä helvetin liekit lyö.
4. Minut ihminen petti, ja Jumala minut heitti selkänsä taa! Onko turhaa toivoni viimeinen? Minä lähestyn kuolemaa.
/: Pyhä Jumala, silti nyt uskoa yhä tahtoisin Kristukseen. Tämä kuilu on pohjaton, pimeä. Silti kuiskaan Kristuksen nimeä. Sano, vastaatko valitukseen!:/