Perustajana ja vetäjänä toiminut Seppo Söderling aloitti laulu-uransa kansakoulun 3:lla luokalla, joka sittemmin voitti 1. palkinnonkin kuorokilpailussa (tosin muita osaanottajia ei ollut).


”Soitinura alkoi isän täysikokoisella kanteleella, jolla pääsi sointujen salaisuuksiin käsiksi.
13-vuotiaana uskoon tullut ja seurakuntaan liittymällä pääsi säestämään kuoroa ja yhteislauluja isän ostamalla ensimmäisellä harmonikalla.
Soittimia on vuosien varrella ollut monenlaisia (kitara, kontrabasso, vetopasuuna, baritonitorvi ym) mutta pääsoitin on ollut piano, jolla myös laulujen sovitukset on tullut tehtyä eri kuoroille ja ryhmille jo vuosikymmenet.
Moniin äänitteisiin on myös tullut soitettua eri soittimilla ja taustoihin laulettua stemmat.”








