”Viimeinen sävel” on mielenkiintoinen prokkis ja on syntynyt ns pöytälaatikkoon unohdetuista teksteistä. Pöytälaatikko on sellainen huonekalu, että sinne mahtuu upottamaan ja hävittämään papereita ja unohtamaan ne sinne vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Tässä on sellainen tarina, että tämäkin teksti löytyi pöytälaatikosta ja tekstin oli tehnyt Asko Kariluoto vähän ennen kuolemaansa ja tekstin löysi hänen vaimonsa Marjut. Asko oli elämänsä aikana julkaissut monia, monia runoteoksia, mutta tätä hän ei ollut julkaissut tai ehtinyt julkaista. Marjut tarjosi tätä tekstiä minulle sävellettäväksi ja minä innolla tartuin siihen. Tavallaan teksti on selkäpiitä karmiva, koska toivon, ettei se olisi minun viimeinen sävellykseni, huh…
Laulustemmat ovat Sepon käsialaa.
Viimeinen sävel
1) Olen lauluni täällä nyt laulanut, nuotin vierestä monesti varmaan. Matkan varrella en ole luottanut ansioihin, en nirvanaan, karmaan. /: Tämä sävel voi olla se viimeinen, jonka soitan ystävät teille. Maja maallinen on väliaikainen, se on annettu hetkeksi meille.:/ 2) Yksi ainoa pysyy, kun sortuu muu, jää jäljelle verinen silta. Se on ikuinen turvan ristinpuu! Ja se kestää, kun saapuu jo ilta. -Asko Kariluoto
–Sakke