Elämässä varmasti tulee tilanteita, että tuntuu ettei mikään kannata. Teki sitä tai tätä, epäonnistuu tai ainakin tuntuu siltä. Tuntuu, että peli on pelattu… ja hävitty. Tuosta tuli mieleen, että olin minäkin aikoinaan koulun jalkapallojoukkueessa pelaamassa tai ainakin melkein pelaamassa. Olin nimittäin maalivahti…tai siis varamaalivahti. Ei se kannattanut ottaa minua peliin, koska joukkueessa oli jo maalivahti ja hyvä sellainen. Varamaalivahti oli sitä varten, jos tämä ”ykkösmaalivahti” oli kipeä tai loukkaantunut, eikä siis päässyt kentälle, niin sitä varten oli sitten varamiehet. Ja minä olin siis sellainen. Näin minua opastettiin. Eikä se kannata olla eri mieltä. No, kerran tuli sitten sellainen tilanne ja olin innoissani. Minä pääsen maalivahdiksi maalivahdin paikalle. Liikunnanopettaja tuli kuitenkin luokseni ja sanoi; ”ei sinun tarvitse nyt tulla tällä kertaa, minä voin olla maalilla. Ehkä sitten toisella kerralla”. Eikä se kannata olla eri mieltä, koska se voi vaikuttaa koulunumeroon. Olin minä aina pelireissuilla mukana, kaiken varalta. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, ei se olis kannattanut ehkä sittenkään…aina seistä siellä maaliverkon ”väärällä” puolella.
Aika kultaa muistot, niin ehkä tässäkin tapauksessa. Siitä on jo 50 vuotta aikaa, niin ei se enää harmita. Eikä silloinkaan, menin nimittäin kauppaan ja ostin t-paidan jossa luki: ”Musiikki on pelastanut minut urheilulta”. Ja sen jälkeen en ole urheillut, mutta musiikkia tehnyt aina joutoaikoina ja harrastanut sitä puolta, mistä tykkää enemmin. Musiikki on ollut tärkeä asia elämässäni ja pelastanut minut muutenkin kaikilta epämiellyttäviltä asioilta, kuten esim. stressiltä. Työelämässä oli kuitenkin omat vaativat haasteensa ja musiikki auttoi. Opettelin vähän kitaran kanssa seurustelemaan, en ole ammattilainen, vaan tavallinen harrastaja. Sitä olisi pitänyt kunnolla opetella joka päivä, eikä pitää ainakaan ”välivuosia”. Mutta se on silti mukavaa sitä näpelöidä, eikä pelkästään omaksi iloksi, vaan kiusaan sillä myös muita. Mutta onneksi garissimilaiset eivät sido minua puuhun tai mihinkään, niinkuin gallialaiset tekivät aina trubaduuri Trubadurixelle. Ehkä se ei kannata…mene ja tiedä.
Mutta tällä slouganilla ”ei se kannata” on oma historiansa joka tapahtui noin 10 vuotta sitten, kun eräs asiantuntija-ammattilainen sanoi sen aina, kun siltä kysyttiin tieliikenneasetuksiin liittyviä asioita. Hän oli siis alan ammattilainen. Häneltä kysyttiin siis, saako asentaa kulkuneuvoon sitä ja sitä asiaa, johon hän vastasi aina, että ”ei se kannata”. Tivattiin ja tivattiin moneen kertaan, että saako vaiko eikö saa. ”Ei se kannata” oli aina hänen vastaus. Lopuksi, kun asiaa kysyttiin jo tiukemmalla asenteella, hän vastasi ”kyllä saa, ei ole rajoituksia siinä asiassa, mutta ei se kannata”. Tästä tulikin meille garissimilaisille sitten sellainen huulenheittolause, jota viljellään aina sopiviin tilanteisiin. Meillä on sitten niin hauskaa.
Biisit saa yleensä aina alkunsa jostakin tällaisesta lauseesta tai sanonnasta, niinkuin tämäkin biisi ”Ei se kannata”. Mutta kannattaa se ehkä kuunnella…tai ei se ehkä sittenkään välttämättä kannata. Ei se tietenkään kannattanut tästä varsinaisesta aiheesta tekstiä tehdä, vaan yleisesti vaan sieltä täältä elämän tilanteista, missä se ei tietenkään kannata.
-Sakke