Moni ihminen on eksynyt elämänsä aikana aika monissa paikoissa. Kaupungissa, kaupassa ja varsinkin suurissa kauppakeskuksissa. Ei löydä puolisoaan tai perhettään ihmismassan keskeltä ruuhkaisessa ostoskeskuksessa, kun on poikennut vaikka vessassa. Piti mennä yhdessä johonkin kahville ja nyt sitä rouvaa ei löydä mistään. Aina se katoaa johonkin, mihin ihmeeseen se meni? Mehän sovittiin että… niin, mitä me sovittiin… en muista? Retonkikauppoja niin paljon, että voi olla missä vaan. Johonkin sanoi menevänsä, mutta kun en muista millään enää, että mihin. En tainnut kuulla tai siis öh, kuunnella. No, mutta onhan minulla kännykkä! Soittamalla se selviää. Voi hyvänen aika, ei ole kenttää. Eikä ole kyllä paljon virtaakaan. Voi voi. Ei mutta, nyt hän soittaa… haloo, joo… mitä, en ole eksynyt, eiku olen tässä Klasun lähellä, missä sinä… kuka Mari… mitä, mekkoa sovittelemassa, mitä… en saa selvää… pätkii, missä… tuun sinne… siis minne, haloo?!
Moni on eksynyt metsään. Se voi olla ahdistavaa. Yksin kaiken maailman petoeläinten armoilla. Karhu voi vaania missä vaan nurkan… tai siis puun takana kyttäämässä, milloin voisi Hilkan niellä. Vai oliko se susi? Miten vaan, kannattaako muutaman marjan takia, huhhuh. Pelottaa. Turvallisempaa olisi torilla.
Lähempänäkin olisi eikä tarvitse ajaa kilometritolkulla johonkin takametsiin marjoja etsimään ja voisi samalla käydä jossakin kojussa vaikka kahvilla. Ai mutta, onhan minulla kahvit mukana täällä repussa termospullossa ja tässä tämä eväsrasia, jossa kinkkujuustoleipä odottaa syöjäänsä, nam. Hörpätään kaffet ja mietitään sitten, mihinpäin sitä lähtisi taivaltamaan… olispa kartta ja kompassi…
Jos löytyisi korkea maastopaikka tai iso kivi tai vastaava, niin näkisi missäpäin on…
Mutta ihminen voi olla eksynyt muutenkin, kuin metsässä tai kaupungissa… tai torilla. Voi tuntua, että on ihan kuutamolla. Pihalla kaikesta, pää sekaisin… väsynyt ja uupunut henkisesti. Tuntuu kuin olisi ihan ulkopuolinen. Nykyajan kiireet luo kovat paineet ja sitä mennä tohotetaan, sen enempää ajattelematta tai sisintään kuuntelematta. Vauhti päällä ja jarrutetaan sitten vasta kun ollaan ihan eksyksissä. Tuntuu, että mielenkiinto on kadonnut ihan kaikkeen. Jotain on hukattu, jos sitä on edes ollutkaan. Olenko mennyt liian kauas kaikesta?
Kuinka pääsisin takaisin? Takaisin sinne, mistä joskus on lähtenyt. Kuinka voisi palata takaisin nuoruuteen tai vaikka muutama vuoden voisi palata takaisinpäin? Voisi korjata tehtyjä virheitä, olla parempi ihminen. Mutta kun ei voi. Ei pääse kuin eteenpäin. Kun nyt löytäisi sen oikean tien. Mistä se löytyisi?
Tästä aiheesta tuli mieleen tämä seuraava kappale ja mietin sen nimeä. Ensiksi ajattelin nimeksi; ”Eksynyt”. Mutta se oli mielestäni liian lohduton. Olisiko ihminen aina eksynyt, ei toivoa? Sitten ajattelin, että ”Eksynyt löytää sittenkin” tai vielä lohdullisempi olisi; ”Eksynyt löytää sittenkin kaikesta huolimatta”. Liian pitkä nimi. Joten, ”Eksynyt löytää” on sopiva.