Mitä on tulossa?

Maailma on sekaisin. Se meni vinksalleen 2020. Näin kertovat monet viisaat. Nykyisin ihmiset suuttuvat herkemmin. ”Ottavat itteensä”, niin sanotusti. Sanot pahasti, niin oikeudessa tavataan. Ihmiset ovat menettäneet järkensä. Tulee mieleen, että rakkaus on katoava luonnonvara ja kaikki tuijottaa vaan omaan napaansa. Itserakkaus kasvaa kyllä koko ajan, mutta se ei rakenna… ei edes itseään, koska siinä tulee kylkiäisinä viha ja katkeruus.

Mitä on tulossa tai missä ollaan menossa? Olen huomannut, että moni ihminen pelkää, ihmiset pelkäävät jotain tai oikeastaan melkein kaikkea. Tulevaisuus on aina mysteeri ja huolta aiheuttava asia, koska emme tiedä huomisesta mitään. Kehitys kehittyy niin kovaa vauhtia, että mukana ei pysy millään. Se aiheuttaa huolta. Ennenvanhaan kun kaikki junnas ja jumitti pitempään samalla paikalla, eikä menty asioissa niin ihmeellisesti eteenpäin, se loi turvallisuuden tunteen kun kaikki oli niin tuttua. Nyt uusien asioiden oppiminen vie enemmän aikaa, kun sitä tulee tuutin täydeltä ja kun ikä vielä hidastaa sitä. Nuoret omaksuvat asiat nopeammin ja paremmin. Mutta kaikkia ihmisiä stressaa, kun siihen lisätään vielä kova kiire. Kiirettäkin on monenlaista ja siihen vaikuttaa vielä sekin, missä asut. Jos asuu Helsingissä, kiire on varmasti erilaista, kuin että asuu Ivalossa. En ole kummassakaan asunut, mutta isot pojat ovat näin kertoneet. En tiedä miten se sitten ihmiseen vaikuttaa, jos olet koko ikäsi asunut vaikka New Yorkissa. Aika ruuhkaista verrattuna johonkin pikkukaupunkiin tai maalaiskylään. Voi olla erilaiset ahdistukset ja paineet.

Mutta kaikki on muuttunut kun tekoälyn keksivät. Se kehittyy niin kovaa vauhtia, että mitä se onkaan vuoden päästä. Sen kehitys on ollut nyt vuoden aikana huimaa. Jos ne joskus kävellä osasivat, niin nyt ne tekee voltteja. Niitä kehitetään huimasti ja niistä tehdään ihmisen näköisiä, niin että kohta ei erota onko ihminen vai robotti vai molempia. Ja niitä valmistetaan kovaa vauhtia lisää ja sekin nopeutuu koko ajan. Kohta ne tekee kaikki työt ja jokainen saa alkaa harrastelemaan omia juttuja. Niin kai, joo. Kansalaispalkka kaikille ja se kun tulee diginä, he pääsevät määräämään sataprosenttisesti, mitä teet ja mitä et tee. Jos teet väärin, sinua rangaistaan. Voidaan jäädyttää vaikka koko tili. Mutta kontrolointi on helppoa. Tekoälyt hoitaa. Sillä voidaan sitten ”vaikuttaa” ostamiseen ja myöskin rajoittamaan ostoja. Puolessa välissä viikkoa sinulla on lihakiintiö täysi, et voi ostaa enää tässä kuussa. Olet ostanut liikaa. Vihanneksilla mennään sitten loppuviikko. Kontrolli on kova, että luonto säästyy. Kulutat liikaa.

Mutta mitä seuraavaksi tapahtuu? Tuleeko se, monien mielestä pelottava asia; kolmas maailmansota? Kyllä varmaan, mutta vielä pelottavampi asia on ylöstempaus, jos et ole uskossa Jeesukseen Kristukseen. Me, jotka odotamme sitä, se ei ole pelottava, vaan päinvastoin. Pääsemme taivaan ”kotiin”, näemme Jeesuksen, oikeasti… ihan näkyvänä, ihan oikeesti elävänä, eikä enää vain mielessä, kuvitelmissa tai haaveissa. Ikuinen lepo, ei kipuja, ei itkua… ainakaan surusta. Ilosta kylläkin! Jeesus sanoi ylösnousemuksen jälkeen Tuomaalle, että ”koska näit minut, sinä uskot. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” Milloin se sitten tapahtuisi? Milloin maailma loppuu? Milloin alkaa se viimeinen päivä, se viimeinen tuhat vuotta? Pietari kirjeessään sanoi näin: ”Tämä yksi älköön kuitenkaan olko teiltä salassa, rakkaani: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.” (1 Pietarin kirje 3:8) Jumala loi tämän maan ja siihen kaikki tulevat tykötarpeet luontoineen, eläimineen ja ihmisineen kuudessa päivässä ja seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi. Mooseksen kirjassa sanotaan näin: ”Niin tulivat valmiiksi taivaat ja maa ja kaikki, mitä niissä on. Seitsemäntenä päivänä Jumala sai valmiiksi tekemänsä työn ja seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi kaikesta työstään, jota oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska silloin Hän lepäsi kaikesta luomistyöstään.”

Aadamista Jeesukseen on aikaa kulunut 4000 vuotta. Jeesuksesta tähän päivään n. 2000 vuotta. Sitten on vielä 1000 vuotta jäljellä ja aika on täysi, täällä maassa. Alkaa ikuisuus, Luoja luo uudet taivaat ja uuden maan. Elämme siis lopunajan kynnyksellä, koska ennen sitä tuhatta vuotta Messias tulee pyhiensä ja enkeleittensä kanssa maanpäälle tuomitsemaan maailman ja laittamaan asiat täällä kuntoon ja järjestykseen. Milloin Jeesus eli ja milloin Hän kuoli? Jeesuksen toiminta, saarnaaminen ja ihmeteot kestivät kolme vuotta. Jeesus aloitti sen kolmikymppisenä. Ennenkuin sotilaat pidättivät Jeesuksen, he olivat rukoilemassa Getsemanen puutarhassa ja opetuslapset nukahtivat ja Jeesus kävi herättämässä heidät 3 kertaa, kun Hän itse rukoili vähän kauempana. Kun Jeesus oli pidätettynä, Pietari oli pihalla nuotiolla kyläläisten seurassa ja hän kielsi tuntevansa Jeesuksen, 3 kertaa. Golgatalla oli 3 ristiä ja Jeesus kuoli kello kolme iltapäivällä. Jeesus on yksi kolmesta persoonasta (Isä, Poika ja Pyhä Henki). Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä. Ylösnousemuksen jälkeen Jeesus ilmestyi opetuslapsille kolmena eri kertana ja kysyi Pietarilta kolme kertaa; ”rakastatko sinä minua?” Eli numero 3 on aika tärkeä numero. Näin ollen vuonna 2033 tulisi 6000 vuotta täyteen. Eihän sitä tietenkään 100% varmuudella voi päivän tarkkuudella sanoa, mutta voihan sitä miettiä ja laskeskella. Onko ihmisillä siis 7 vuotta ”armon” aikaa?

Ilmestyskirjassa kerrotaan ”pedon” valtakunnasta lopunaikana ja se kestää seitsemän vuotta. Tänne maanpäälle tulee todella vaikeat ajat. Aluksi kaikki on hyvin, tulee vihdoin rauha. Se on valerauha, koska se rikotaan kesken sopimuskauden. Sitä ennen uskovaiset ihmiset, Jeesuksen morsian, temmataan täältä pois ja alkaa häät taivaassa. Pois Jumalan vihan ajasta, joka kohtaa niitä ihmisiä, jotka eivät halua Jeesusta elämäänsä, eivätkä välitä suuresta Jumalan armosta ja lahjasta. Sitten alkaa Jumalan tuomiot ja kuka voi niitä kestää? Ethän halua jäädä tänne? Anna elämäsi Jeesukselle. Pyydä syntisi anteeksi, niin sinä saat armon. Pääset täältä pois, ennenkuin tosi pahat päivät tulevat. Jumala sinua armahtakoon.